DMT Hukseli
  Perustiedot
  VIRALLINEN NIMI:   DMT Hukseli   "Hessu"
  ROTU JA SUKUPUOLI:   suomenhevonen, ori
  SYNTYMÄAIKA JA IKÄ:   02.08.2009, 6 -vuotias
  TUNTOMERKIT:   157cm, prt
  ENNÄTYKSET:   26,9ke
  STARTISTIIKKA:   51: 4-5-4
  VOITTOSUMMA:   18 200v€
  KASVATTAJA:   Demon Trotters
  OMISTAJA:   Repolan Ravitalli

  Luonnekuvaus
DMT Hukseli, tuttujen kesken Hessu saapui talliin 3-vuotiaana koelähtövalmiina varsana, suoraan kasvattajaltaan Demon Trottersin Sorelilta. Varsa tuntui alusta asti hyvin lupaavalta ja kun sen kehitystä on seurannut vuodet, on joka vuosi vahvemmin tunne ettei ostos ole ollut yhtään huono, päinvastoin. Tästä orista odotan jotain suurta.

Hessu on luonteeltaan kiltti ja säyseä herrasmies. Poika tulee toimeen kaikkien kaksi- ja nelijalkaisten kanssa ja osaa kunnioittaa heitä. Ihan nössöksi en tätä tapausta kuitenkaan sanoisi, sillä ori osaa ottaa laumassa paikkansa, eikä jää joukon hylkiöksi. Se onkin jo paljon, että Hessun voi laittaa muiden orien kanssa samaan tarhaan, sillä ihan jokaista tallin oriita en samaan tarhaan lykkäisi. Hessu osaa yleensä suosiolla pysyä kaukana lauman pomottajista, eikä ota selkäänsä lähes koskaan. Oriilla on paha tapa kiusata ja härnätä muita lauman alempiarvoisia oreja ja etenkin nuoria hevosia. Se ensin hieman ärsyttää ja sitten pinkaisee tuhatta ja sataa pakoon, ettei vaan tule turpaan. Joskus poika on jopa niin uskalias, että saattaa mennä lauman pomolle vähän kettuilemaan, mutta siitä seuraa yleensä kova selkäsauna ja läksytys, jonka se muista yleensä kauan... tai no, Hessunn kauan saattaa olla viikon verran, ehkä jopa kaksi.

Valjastus ei ole kovin lystiä touhua, sillä jo valjaat nähdessään Hessu vetää korvansa pitkin niskaa. Kun vatsaremmiä kiristelee, saa varoa sekä etu-, että takapäätä. Vyöt ja remmit kannattaakin kiristää varoen, ettei koko iso hevonen hyppää ilmaan. Siltä se touhu tosiaan joskus tuntuu. Kun kärryt on vihdoin saatu perään, ori muuttuu jälleen silmissä. Hessu rakastaa ajohommia ja pääsee tosiaan koviinkiin vauhteihin. Ori on helppo ajaa, eikä se säiky turhia. Remmille Hessu painaa ajoittain vähän, mutta käsissä pysyy hennommallakin treenarilla. Raveissa Hessu käyttäytyy hyvin ja tekee hienoja suorituksia, mikäli laukka ei ole pilaamassa hyvää juoksua.

  Sukutaulu
  Bulevardi
  21,8a - 23,9
 
  Breussin Peluri EVM
  26,4a
  Breussin Biino EVM
  Breussin Kikatus EVM
  Sankatar EVM
  25,8a
  Koivumäen Sakke EVM
  Been Anelma EVM
  Viiman Vappu
  23,0a - 24,7
 
  Vinha Lerkki EVM
  25,1a
  Eeron Kelvin EVM
  Mystin Ehto EVM
  Kevät Wadelma EVM
  21,5a
  Unen Kahle EVM
  Kirsikkatyttö EVM



  Startit

    Statistiikka: 51 starttia: 4-5-4
    Ennätykset: 38,2aly - 40,4ly - 32,8ake - 26,9ke
    Voittosumma: 18 200v€ + ruusuke & pokaali

15.11.2009 VRER Koelähtöravit, Koelähtö HYVÄKSYTTY (14/15) 52,0ke - 50v€ + ruusuke
18.11.2009 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 7/8 - 48,0ke
25.11.2009 Pohjantalli, Ryhmäajo 2100m, 6/9 - 42,5ake x
26.11.2009 Himpulan Ravitalli, Ryhmäajo 1600m, 6/9 - 38,2aly
28.11.2009 BMW Trotters, Tasoitusajo 2100m, 2/13 - 40,8ke - 1 500v€
06.12.2009 Savitaival, Ryhmäajo 2100m, 8/8 - 46,5ake x
07.12.2009 Kisakeskus Huoleton, Ryhmäajo 1600m, 10/11 - 39,2aly
12.12.2009 Taikasumun talli, Tasoitusajo 1600m, 10/14 - 41,9ly
15.12.2009 Narrilaivan, Tasoitusajo 2100m, 9/15 - 40,4ke
17.12.2009 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 8/15 - 42,3ke - 100v€
17.12.2009 Kind Trotters, Tasoitusajo 2100m, 6/7 - 48,3ke x
18.12.2009 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 1609m, 10/10 - 44,5ly xx
19.12.2009 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 1609m, 2/9 - 44,1ly - 1 500v€
20.12.2009 Narrilaivan, Tasoitusajo 2100m, 1/10 - 38,7ke - 1 500v€
21.12.2009 Kind Trotters, Tasoitusajo 2100m, 6/6 - 47,8ke x
21.12.2009 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 1609m, 5/9 - 45,8ly - 400v€
21.12.2009 Narrilaivan, Tasoitusajo 2100m, 3/15 - 40,3ke - 600v€
22.12.2009 Narrilaivan, Tasoitusajo 2100m, 7/15 - 41,5ke - 100v€
22.12.2009 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 1609m, 2/9 - 40,4ly - 1 500v€
23.12.2009 Narrilaivan, Tasoitusajo 2100m, 9/15 - 40,1ke x
24.12.2009 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 7/8 - 47,7ke
24.12.2009 Speedy Trotters, Ryhmäajo 2100m, 4/5 - 42,7ake - 500v€
25.12.2009 Artsin Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 6/7 - 38,2ake
27.12.2009 Huoleton, Ryhmäajo 1600m, 10/10 - 52,1aly
28.12.2009 Kuolonojan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 8/11 - 44,3ke
29.12.2009 Figure, Tasoitusajo 2100m, 13/14 - 26,9ke xx
30.12.2009 Crimson, Tasoitusajo 2100m, HML (52,5ke)
01.01.2010 BMW Trotters, Tasoitusajo 2100m, 12/16 - 36,6ke
01.01.2010 Jymy, Ryhmäajo 2100m, 3/12 - 42,1ake - 1 000v€
02.01.2010 Taikasumun talli, Tasoitusajo 1600m, 1/15 - 45,0ly xx - 1 000v€ + pokaali
04.01.2010 Pohjantalli, Tasoitusajo 2100m, 7/11 - 41,2ke x
05.01.2010 Jymy, Ryhmäajo 2100m, 8/12 - 44,6ake
05.01.2010 Savitaival, Ryhmäajo 2100m, 3/10 - 39,9ake - 500v€
06.01.2010 Narrilaivan, Tasoitusajo 2100m, 6/12 - 39,4ke - 100v€
07.01.2010 Kind Trotters, Tasoitusajo 2100m, 9/9 - 40,5ke
09.01.2010 Ravitalli Dese, Ryhmäajo 2100m, 9/11 - 34,7ake
10.01.2010 Crimson, Tasoitusajo 2100m, 9/13 - 44,1ke
10.01.2010 Luned Sporthorses, Ryhmäajo 2100m, 1/11 - 53,5ake - 2 000v€
10.01.2010 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 15/15 - 36,7ke
11.01.2010 Crimson, Ryhmäajo 2100m, 7/10 - 40,7ake
12.01.2010 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 2/15 - 36,3ke - 1 200v€
12.01.2010 Kultatuisku, Ryhmäajo 1609m, 3/7 - 53,8aly - 1 000v€
14.01.2010 Savitaival, Ryhmäajo 2100m, 9/11 - 38,0ake
15.01.2010 Jymy, Ryhmäajo 2100m, K
15.01.2010 Kind Trotters, Tasoitusajo 2100m, 1/9 - 39,3ke - 3 000v€
16.01.2010 Kind Trotters, Tasoitusajo 2100m, 8/16 - 36,1ke - 100v€
16.01.2010 Ravitalli Dese, Tasoitusajo 1609m, 15/15 - 52,4ly
17.01.2010 Starberry, Tasoitusajo 2100m, 7/16 - 36,5ke - 100v€
18.01.2010 Kind Trotters, Tasoitusajo 2100m, 7/16 - 36,5ke - 100v€
20.01.2010 Jymy, Ryhmäajo 2100m, 6/10 - 43,5ake
21.01.2010 Narrilaivan, Ryhmäajo 2100m, 2/9 - 32,8ake - 800v€
22.01.2010 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 11/12 - 37,2ake



DMT HUKSELI ON VIRTUAALIHEVONEN -- DMT HUKSELi IS A SIM-GAME HORSE -- SIM-game for dummies
Tekstit ja grafiikka © Henna L. (Juel), kopiointi kielletty tekijänoikeuslain uhalla.
Kuvat © Eero Perttunen / Hippos -- kuvissa oleva hevonen ei liity mihinkään sivulla esiintyvään tietoon.