Card Shark Burn

virtuaalihevonen - a sim-game horse
VRER-Allstar
Vuoden kilpaileva lämminveriori VRER:n Ravigaalassa 2015
3-4 -vuotiaiden Kasvattajakruunu 2015 -voittaja
Hopeadivisioona heinäkuu 2015 -voittaja

  Perustiedot

NIMI Card Shark Burn   "Santtu" ROTU, SUKUPUOLI amerikanravuri, ori
SYNTYMÄAIKA, IKÄ 08.09.2014,   11v. VÄRI, SÄKÄKORKEUS rt, 169cm
OMISTAJA Repolan Ravitalli STATISTIIKKA 130: 16-20-16
KASVATTAJA Burnout Stable   ENNÄTYS, VOITTOSUMMA 11,5ake   vs. 226 250v€
 

  Luonnekuvaus

Santtu on luonteeltaan kiltti ja säyseä herrasmies. Poika tulee toimeen kaikkien kaksi- ja nelijalkaisten kanssa ja osaa kunnioittaa heitä. Ihan nössöksi en tätä tapausta kuitenkaan sanoisi, sillä ori osaa ottaa laumassa paikkansa, eikä jää ihan joukon hylkiöksi. Se onkin jo paljon, että Santun voi laittaa muiden orien kanssa samaan tarhaan, sillä ihan jokaista tallin oriita en samaan tarhaan lykkäisi. Santtu osaa yleensä pysyä kaukana lauman pomottajista ihan suosiolla, eikä ota selkäänsä lähes koskaan. Orilla on paha tapa kiusata ja härnätä muita lauman alempiarvoisia oreja ja etenkin nuoria hevosia. Se ensin hieman ärsyttää ja sitten pinkaisee tuhatta ja sataa pakoon, ettei vaan tule turpaan. Joskus poika on jopa niin uskalias, että saattaa mennä lauman pomolle vähän kettuilemaan, mutta siitä seuraa yleensä kova selkäsauna ja läksytys, jonka se muista yleensä kauan... tai no, Santun kauan saattaa olla viikon verran, ehkä jopa kaksi.

Valjastus ei ole kovin lystiä touhua, sillä jo valjaat nähdessään Santtu vetää korvansa pitkin niskaa. Kun valjaita yrittää laittaa selkään saa varoa sekä etu-, että takapäätä. Mahavyön kiristys kannattaa tehdä hitaasti ja varoen, ettei koko iso hevonen hyppää ilmaan. Siltä se touhu joskus tosiaan tuntuu. Suitsiminen taas päinvastoin on helppoa, kun heinänteko. Kun Santun turvan eteen tuo suitset, se laittaa pään alas ja avaa suunsa valmiiksi. Salaisuus tähän on, että nuorena me harjoiteltiin pojan kanssa omppukuolaimilla, miten ne otetaan nätisti suuhun ja pidetään pää alhaalla, ettei hoitajan tarvitse riippua katonrajassa roikkumassa ja repimässä niitä niskaan. Meille tullessaan ori ei nimittäin antanut koskea korviinsa tai päähänsä, saati antanut laittaa suitsia helpolla. Hyvän harjoituksen tuloksena oppii vanha koirakin uudet temput.

Santtu on sellainen perusravuri, menee kun on mennäkseen ja joskus kovaakin. Ori on hyvä ajaa, sanoisi joku vanha ravimies, mutta naisvalmentajana siinä on joskus aika piteleminen. Kun Santulle sattuu sellainen päivä, niin silloin mennään ja kovaa. Eikä vain kotia päin vaan jokaiseen suuntaan. Selastä Santtu toimii aina aivan mainiosti ja etenkin pitkät maastolenkit on sen mieleen. Jos sillä haluaa varmasti rauhallisen lenkin, niin kannattaa mennä ratsain. Silloin saa mitä haluaa. Móntessa ori on myös soiva peli ja onkin mennyt kovia aikoja selästä.

 

  Suku

  Walter Gone
  11,2a - 204 430v€
  Walk This Way Nin
  13,7a
  Pandora´s Box   12,5a
  Carrera   12,5
  Welm's Memorial of Peregrine
  15,2ke
  Moneygather   14,0ake
  Losamild   11,8aly
  Hibiscus Ach
  14,2a - 80 070v€
  Fool´s Hoodoo
  11,2aly
  Be A Star Loisto   14,4a
  Sekhmet KAH   14,6a
  Azalea Kiin
  13,3aly
  Biatches Atzelari   13,1
  Jelena AS   13,1

 

  Jälkeläiset

s. 06.07.2015   o. Icaros Foxy   (e. Catnip Foxy)
s. 21.09.2015   o. Hammerhead Foxy   (e. Danielle Snilli)
s. 01.10.2015   t. Kissmeralda Foxy   (e. Applefroster Foxy)
s. 08.10.2015   o. Great White Foxy   (e. Rhonda Foxy)
s. 15.10.2015   o. IR Mako   (e. My Way North)
s. 10.11.2015   t. Let's Play Lovegame RC   (e. Radical D'Amour)
s. 13.05.2016   o. Marvellous Foxy   (e. Vineyard Foxy)
s. 14.05.2016   t. Clockwork Foxy   (e. Catnip Foxy)
s. 12.06.2016   o. AS' Dark Paradise   (e. Groupie Snilli)
s. 01.07.2016   t. El Camino Snilli   (e. Rocktrix Ach)
 

  Ravitulokset

  Startistiikka: 130: 16-20-16
  Ennätykset: 11,5ake - 13,1ly - m15,3ake
  Voittosumma: 226 250v€

  VRER-pisteet: 715p. (laskettu 28.10.2015)

10-vuotiskausi
02.12.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-finaali, 6/12 - 15,4akp - 6 000v€
01.12.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-karsinta, 6/9 - 16,4akp
28.11.2015 Narrilaiva, Tasoitusajo 1600m, 8/12 - 13,1ly 
23.11.2015 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 2/12 - 13,4ake - 2 700v€
21.11.2015 Narrilaiva, Ryhmäajo 2100m monté, 2/11 - 15,3make - 2 000v€
20.11.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 3/11 - 12,2ake x - 3 000v€
19.11.2015 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 1/10 - 13,1ake - 3 000v€
18.11.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 9/11 - 13,6ake xx
17.11.2015 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 4/12 - 14,4ake - 1 500v€
17.11.2015 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 1600m monté, Montémestaruus-karsinta, 10/16 - 18,3mly
16.11.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 10/11 - 14,3ake
13.11.2015 Narrilaivan, Tasoitusajo 3100m, 3/9 - 15,9pi - 1 000v€
09.11.2015 Aken ravitalli, Ryhmäajo 1600m, 5/11 - 12,6aly - 400v€
09.11.2015 Kuolemanpaikka, Ryhmäajo 2100m, 4/12 - 12,3ake - 1 300v€
07.11.2015 Kuolemanpaikka, Ryhmäajo 2100m, 4/12 - 12,3ake - 1 300v€
07.11.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m monté, 9/11 - 16,4make
06.11.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, HLL
05.11.2015 Kuolemanpaikka, Ryhmäajo 2100m, 3/12 - 11,5ake - 2 000v€

9-vuotiskausi
31.10.2015 Narrilaivan, Tasoitusajo 2100m, Fool's Race, Misters 2015, 13/15 - 13,8ke
31.10.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-finaali, 5/12 - 14,6akp - 6 000v€
27.10.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-karsinta, 5/12 - 15,5akp - 2 000v€
26.10.2015 Kuolemanpaikka, Ryhmäajo 2100m, 10/11 - 13,6ake 
25.10.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 5/10 - 13,5aly x - 1 000v€
24.10.2015 Savitaival, Ryhmäajo 1609m, 3/10 - 13,2aly - 1 200v€
23.10.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 1/12 - 12,2ake x - 5 000v€
21.10.2015 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 2/16 - 14,3ke - 3 000v€
21.10.2015 Savitaival, Ryhmäajo 1609m, 7/10 - 15,1aly
18.10.2015 Savitaival, Ryhmäajo 1609m, 9/10 - 15,1aly
15.10.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 1/12 - 13,1ake xx - 5 000v€
15.10.2015 Karolus, Ryhmäajo 1609m, 8/8 - 12,6aly
30.09.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-finaali, 9/11 - 15,6akp xx
29.09.2015 Radical Trotters, Ryhmäajo 3100m, All Time Runner 2015, 4/12 - 16,4api - 4 200v€
29.09.2015 Radical Trotters, Ryhmäajo 3100m, All Time Runner 2015 - karsinta, 2/8 - 15,7api - 4 000v€
28.09.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 5/12 - 12,6ake - 1 000v€
26.09.2015 Pompeji, Ryhmäajo 1609m, 3/11 - 12,4aly - 1 500v€
25.09.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 1609m, 5/9 - 13,3aly - 300v€

8-vuotiskausi
25.09.2015 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 1/15 - 14,2ke - 4 000v€
24.09.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-karsinta, 3/10 - 16,2akp - 5 000v€
20.09.2015 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 8/15 - 16,5ke - 500v€
19.09.2015 KiRi, Ryhmäajo 2100m, 6/6 - 14,5ake
15.09.2015 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 8/16 - 15,5ke x - 500v€
12.09.2015 Safiirin Ravirata, Tasoitusajo 2100m, 13/15 - 14,5ke
12.09.2015 Safiirin Ravirata, Tasoitusajo 2100m, 3/12 - 13,8ke - 1 400v€
12.09.2015 Safiirin Ravirata, Tasoitusajo 2100m, 8/12 - 14,2ke
07.09.2015 Duán Stable, Ryhmäajo 2100m, 3/8 - 15,3ake - 3 000v€
04.09.2015 Savitaival, Tasoitusajo 2100m, 1/14 - 14,4ke x - 3 000v€
03.09.2015 Savitaival, Tasoitusajo 2100m, 1/14 - 14,2ke x - 3 000v€
02.09.2015 Savitaival, Tasoitusajo 2100m, 1/14 - 14,3ke - 3 000v€
01.09.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m mónte, 3/6 - 18,3make - 1 400v€
30.08.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-finaali, 4/12 - 14,4akp xx - 8 000v€
28.08.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-karsinta, 2/8 - 15,2akp - 6 000v€
28.08.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 1609m, HLL

7-vuotiskausi
23.08.2015 Savitaival, Ryhmäajo 1600m, 3/10 - 12,4aly - 2 000v€
23.08.2015 Aken ravitalli, Ryhmäajo 1609m, HYL
22.08.2015 Aken ravitalli, Ryhmäajo 2100m mónte, 5/8 - m19,5ake
22.08.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2600m, Kultadivisioona-karsinta, 8/9 - 17,6akp
21.08.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 2/7 - 13,6aly - 3 000v€
20.08.2015 Savitaival, Ryhmäajo 1600m, 2/10 - 12,4aly - 3 000v€
18.08.2015 Repolan Ravitalli, Tasoitusajo 2100m, 6/16 - 15,4ke - 500v€
17.08.2015 Savitaival, Ryhmäajo 1600m, 5/10 - 13,6aly x - 800v€
17.08.2015 Duán Stable, Ryhmäajo 2100m, 3/9 - 14,1ake x - 3 000v€
17.08.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 5/12 - 13,3aly xx - 600v€
14.08.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 2/12 - 12,3aly - 3 000v€
13.08.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 10/11 - 16,6ake
11.08.2015 Guest Trotters, Ryhmäajo 2100m, 5/10 - 14,4ake - 800v€
11.08.2015 Savitaival, Tasoitusajo 2100m, 9/14 - 16,5ke
10.08.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 2/7 - 13,4aly - 3 000v€
07.08.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 2/9 - 14,4aly xx - 3 000v€
07.08.2015 Rattonen, Ryhmäajo 2100m, 10/12 - 16,5ake 
06.08.2015 Duán Stable, Ryhmäajo 2100m, HYL
06.08.2015 Guest Trotters, Ryhmäajo 2100m, 4/8 - 12,2ake - 1 000v€
04.08.2015 Guest Trotters, Ryhmäajo 2100m, 6/9 - 13,3ake

6-vuotiskausi
03.08.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 3/9 - 14,3aly - 2 000v€
31.07.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 1609m, 4/4 - 14,6aly - 600v€ 
31.07.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2100m, Hopeadivisioona-finaali, 1/12 - 13,1ake xx - 13 000v€
31.07.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 4/9 - 15,3aly - 1 000v€
30.07.2015 Kerystonin Kartano, Ryhmäajo 1609m, 5/10 - 12,5aly - 750v€
30.07.2015 Pompeji, Ryhmäajo 1609m, 1/8 - 12,6aly - 3 100v€
27.07.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 1609m, 5/10 - 13,2aly x - 500v€
29.07.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 1609m, Lv juhlalähtö -karsinta, 11/11 - 15,4aly xx 
25.07.2015 Rattonen, Ryhmäajo 2100m, 6/6 - 15,4aly 
23.07.2015 Pompeji, Ryhmäajo 1609m, HLL
20.07.2015 Miseryn Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, Hopeadivisioona-karsinta, 6/11 - 15,2ake - 1 000v€
20.07.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 2/11 - 13,4ake - 3 000v€
19.07.2015 Rattonen, Ryhmäajo 2100m, 4/9 - 14,3ake - 500v€
18.07.2015 Pompeji, Ryhmäajo 1609m, 1/12 - 12,2aly - 3 100v€
17.07.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 1609m, 5/7 - 14,2aly
17.07.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 1/11 - 13,1aly - 5 000v€
15.07.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 3/10 - 13,4aly x - 3 000v€
15.07.2015 Ravirata Jylhä, Ryhmäajo 1600m, 6/10 - 13,7aly

5-vuotiskausi
11.07.2015 Rattonen, Ryhmäajo 1609m, 6/6 - 15,6aly 
11.07.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 1/11 - 13,3ake x - 5 000v€
06.07.2015 Miseryn Ravitalli, Ryhmäajo 3100m, 3/10 - 15,6api x - 1 000v€
03.07.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 1609m, HLL
01.07.2015 Kerystonin Kartano, Ryhmäajo 1609m mónte, 2/9 - m15,9aly - 1 800v€
30.06.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 1609m mónte, 7/8 - 21,4maly
29.06.2015 Miseryn Ravitalli, Ryhmäajo 3100m, 10/12 - 18,3api
29.06.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2100m, Hopeadivisioona-karsinta, 9/12 - 16,4ake x
27.06.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 3/7 - 15,2aly - 2 000v€
25.06.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 2/8 - 12,4aly - 3 000v€
21.06.2015 Snilli Trotters, Ryhmäajo 2100m, Hopeadivisioona-karsinta, HML
20.06.2015 Artsin Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 4/10 - 13,6aly - 300v€
19.06.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 2100m, 8/10 - 17,5ake
18.06.2015 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 2100m, 6/6 - 16,5ake 
17.06.2015 Rattonen, Tasoitusajo 2100m, 2/13 - 14,4ke xx - 2 000v€
13.06.2015 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 1/11 - 13,9ake - 4 000v€
12.06.2015 Duán Stable, Tasoitusajo 2100m, 13/16 - 17,2ke x 
11.06.2015 Kerystonin Kartano, Ryhmäajo 1609m, 2/7 - 13,9aly - 2 400v€

4-vuotiskausi
24.05.2015 Kerystonin Kartano, Ryhmäajo 2100m, Kasvattajakruunu 2015, 1/12 - 14,4ake - 25 000v€ + loimi + pokaali
23.05.2015 Kerystonin Kartano, Tasoitusajo 2100m, Kasvattajakruunu 2015 -karsinta, 4/12 - 17,6kex - 1 000v€
23.05.2015 Ravirata Safiiri, Tasoitusajo 2100m, 2/14 - 16,3ke x - 3 000v€
29.12.2014 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 6/7 - 20,4ake 
24.12.2014 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 2/7 - 8,4ake - 4 000v€
24.12.2014 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 7/11 -18,2ake x
18.12.2014 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 2/9 - 16,4ake - 4 000v€
22.12.2014 Kerystonin kartano, Ryhmäajo 2100m, HLL
12.12.2014 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 1/7 - 17,1ake - 5 000v€
19.12.2014 Kerystonin kartano, Tasoitusajo 2100m mónte, 3/7 - m20,2kex - 800v€
18.12.2014 Pompeiji, Tasoitusajo 2100m, 2/16 - 16,4ke - 600€
10.12.2014 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, HYL
09.12.2014 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 2/10 - 17,5ake - 4 000v€
06.12.2014 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 2100m, 6/10 - 19,2ake
01.12.2014 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 9/11 - 18,1ake xx
29.11.2014 Burnout Stable, Ryhmäajo 2100m, 1/7 - 18,1ake - 1 600v€
15.11.2014 Burnout Stable, Ryhmäajo 2600m, Derbykarsinta II, 8/12 - 18,2ake

3-vuotiskausi
25.10.2014 Repolan Ravitalli, Ryhmäajo 1609m, 6/12 - 20,4aly - 1 000v€
18.10.2014 Ravirata Bulevardi, Ryhmäajo 2600m, Virtuaalikriterium 2014, 10/12 - 19,2akp 

2-vuotiskausi
11.10.2014 Snilli Totters, Tasoitusajo 2100, 8/14 - 22,3ke
04.10.2014 Liinan Ravitalli, Tasoitusajo 2100, 10/12 - 21,5kex
04.10.2014 Ravirata Santanen, Ryhmäajo 1609m, 6/9 - 26,3aly

02.10.2014 (EVM) Koelähtö hyväksytty 24,5ke
01.10.2014 VRER Opetuslähtö hyväksytty 35,5ke, 50v€


Ulkoasun alkuperäinen © M Layouts, muokkaukset Repolan Ravitalli.
Kuvien © sinililja.net, luvat ostettu 2009